Ketogeenisen ruokavalion ainekset

Ketoilu vuonna 2022 – ei trendi vaan pysyvä elämäntapa

Kaikista uhkaennusteista huolimatta ketoiluinto ei ota laantuakseen. Jauhot menevät yhä uudestaan suuhun ketoruokavaliota moittiville “asiantuntijoille”, koska (kovaa!) rasvaa pääasiassa energianaan käyttävät ketoilijat sen kuin porskuttavat energisesti eteenpäin lukuisista vaivoista tervehtyen ja ylipainoa kilvan pudottaen.

Ketoruokavalion historiaa

Ketogeeninen ruokavalio sinänsä on ollut olemassa jo satakunta vuotta, vähähiilihydraattinen ruokavalio jo vuosisatoja. Toki vähähiilihydraattisuus juontaa juurensa paljon pidemmälle: olihan esi-isiemme ruokavalio luonnollisesti vähähiilihydraattinen. Eipä täällä pohjolassa ennen maanviljelyskautta juuri ollutkaan mitään korkeahiilihydraattista syötävää, marjatkin kun ovat suhteellisen vähähiilihydraattisia.

Itse ketoruokavalio kehitettiin alun perin epileptisten lasten kohtauksien hillitsemiseen. Ruokavalion käyttäminen muiden terveysongelmien taklaamiseen on nostanut suosiotaan parin viime vuosikymmenen aikana Atkinsin ruokavalion ja karppausbuumin siivittämänä. Suosio ei ota laantuakseen eikä ihme: moni on terveysongelmiensa kanssa tuskaillessaan uskaltautunut heittämään viralliset ravitsemussuositukset romukoppaan ja etsimään itse apua ongelmiinsa.

Ystävien, tuttujen ja netin kannustamana moni on löytänyt tiensä ketoruokavalioon, jossa viralliset suositukset heittävät häränpyllyä ja ruokapyramidi humpsautetaan päälaelleen. Uskallettuaan ottaa vastuun omasta terveydestään ja valinnoistaan moni on huomannut, miten suuri vaikutus ravinnolla on terveyteen – sekä hyvässä että pahassa.

Ketogeenisen ja vegaanisen Kukkis-keiton ainekset

Terveyttä tukeva ketoruokavalio

Parhaimmillaan ketoruokavaliosta on apua terveysongelmien taklaamisessa, mutta terveetkin ihmiset käyttävät ketoruokavaliota hyvinvointia buustaamassa, estämässä elintasosairauksien puhkeamista ja lisäämässä pitkäikäisyyttä.

Vuonna 2022 ketoruokavaliota leimaavat puhtaus, järkevyys mutta kuitenkin rentous ja sallivuus. Kaikenlainen fanaattisuus ja mustavalkoisuus jääköön ketoilusta pois. Mikä kuuluu minun ketooni ei välttämättä kuulu sinun ketoosi. Monillakaan netissä huutelevilla ei ole meriittiä määrätä mitä ketoon kuuluu ja mitä ei. Jos joku vaikuttajatyyppi on fanaattisesti jotakin mieltä, hän ei yleensä ymmärrä asian laajaa kuvaa.

Esimerkiksi makeutteista puhuttaessa jälleen luonnollisuus – ja maltillisuus – on valttia. On ihmisiä, jotka eivät kaipaa maistaa makeaa. Mutta on vielä enemmän ihmisiä, jotka halajavat elämäänsä makeaa ainakin silloin tällöin, vaikkapa juhlissa. Miksipä ei, mieltymys makeaan on hyvinkin luonnollista ja eittämättä evoluution tulos.

Sillä taas, millä makeanhimon tyydyttää, on hyvinkin paljon merkitystä terveyden kannalta. Vaikkei ketoruokavalio olekaan mustavalkoista kiihkoilua, se kannattaa pitää järkevänä ja todellakin katsoa, mitä suuhunsa laittaa ja ennen kaikkea tiedostaa tämän vaikutukset. Kaikella mitä suuhunsa laittaa on vaikutusta terveydentilaan ja hyvinvointiin, myönsipä tätä tai ei.

Puhdas ketoilu tarkoittaa myös lisäaineettomuutta. Elintarvikkeiden lisäaineita on nykyään jo tuhansia. Niiden pitkäaikaisvaikutuksia – saatikka yhteisvaikutuksia – ei ole millään pystytty tutkimaan. Pelkästään jo tämän seikan pitäisi antaa syy jättää lisäaineet pois ruokavaliosta.

Kunnon ketoruokavalio on myös mahdollisimman ravintotiheää. Ketoilussa täysin ravinnottomat sokerit ja muut höttöhiilarit ovat jääneet automaattisesti pois, mutta ruokavalioon voi silti eksyä vähän ravintoaineita sisältäviä ruokia. Kun lautasen täyttää hyvillä proteiininlähteillä (kuten eläinperäinen proteiini), luonnollisilla rasvanlähteillä (esimerkiksi ekstra-neitsytoliiviöljy ja eläinrasvat) ja ravinteikkailla vihanneksilla (kuten parsakaali, lehtikaali tai nokkonen) syödään automaattisesti ravinteikkaasti ja saadaan ketoruokavaliosta kaikki hyöty irti.

Elintasosairaudet johtuvat monesti elimistön hiljaisesta tulehdustilasta ja insuliiniresistenssistä. Ketoruokavalio on tulehdusta poistavaa – varsinkin kun siitä pidetään prosessoidut kasvinsiemenöljyt kuten rypsi-, rapsi- tai auringonkukkaöljy pois. Ne (varsinkin auringonkukkaöljy!) kun sisältävät aimo annoksen tulehdustilaa lisääviä omega-6-rasvahappoja. Ketoilija käyttääkin luonnollisia, kuumentamattomia rasvoja tehdastuotosten sijaan.

Ketoruokavalion sudenkuoppia

Ketoruokavalion sudenkuoppia

Ketoilun yleistyessä on myös helpompi pudota sudenkuoppiin. Markkinoille on tullut tuotteita, joiden tuotekehityksessä terveys ja hyvinvointi ei ole ollut ykkösprioriteettina – niitä kehitettäessä ja markkinoille tuotaessa joko mielessä on ollut rahanteko tai oikeasti hyvinvointia tuottavien elintarvikkeiden kehittämiseen ei yksinkertaisesti ole ammattitaitoa. Netissä ketoreseptejä julkaisevat bloggaajat, jotka eivät tiedä ketoruokavaliosta mitään mutta haluavat silti hypätä ketokelkan vauhtiin tukka hulmuten.

Mainitsenpa esimerkin: jos leipäreseptiin tarvitaan 2 dl pellavansiemeniä tai “ketopiiraaseen” tulee margariinia ja banaania, kyse ei ole terveyttä tukevasta ruoasta saatikka ketoruoasta.

Onneksi tiedon kasvaessa hyvien tuotteiden, kurssien ja reseptien määrä on myös kasvanut. Ravinteikas ketoilu ei varmaan ole ollut koskaan niin helppoa kuin vuonna 2022. Nettiin tulee toinen toistaan parempia ketoreseptejä ja kauppojen ketohyllyt ovat alkaneet täydentyä vinhaa vauhtia. Ketoilun ja ketotuotteiden hyvä puoli on se, että ne sopivat myös moneen erikoisruokavalioon.

Ketokamun tuotteet

Ketokamu ketoilijan ja järkevästi syövän jokapäiväisenä apuna

Me Ketokamussa haluamme myös osaltamme kasvattaa tietoisuutta oikeasti hyvinvointia tuottavasta ruokavaliosta ja kehittää rautaisella ammattitaidollamme korkealaatuisia tuotteita, jotka on helppo ottaa arkipäivän avuksi ja juhlapäiviä jelppaamaan – juuri siksi perustimme Ketokamun!

Ketogeeninen ruokavalio on lähtökohtaisesti gluteenitonta, joten Ketokamun ammattitaidolla tehdyt ketotuotteet ja -reseptit käyvät myös keliaakikoille tai muuten viljaa vältteleville. Terveydestään huolehtivat ihmiset haluavat jättää turhat hiilarit ja täyttää lautasensa ravintotiheällä luonnollisesti vähähiilihydraattisella ruoalla.

Ketokamun tuotteet ovat ravitsevia, lisäaineettomia ja mahdollisimman luomua. Ne onkin suunnattu paitsi ketoruokavaliota noudattaville, myös kaikille, jotka haluavat järkevöittää ruokavaliotaan.

Esimerkiksi vegaaniset kasvissosekeitot Kukkis ja Parsis ovat markkinoiden ainoat luomuvalmisruoat. Näillä valmisruokakeitoilla ei itse asiassa olekaan muuta samaa muiden valmisruokakeittojen kanssa kuin pakkaus: sisältö on aivan eri!

Yksi 300 g:n keitto sisältää tarpeeksi ravintoaineita ja energiaa pitämään nälän poissa tuntikausia – verensokeria nostamatta ja vireystilaa laskematta. Keitto on erinomainen työpaikkalounas tai pikapäivällinen silloin kun ei itse ole mahdollisuutta laittaa ruokaa. Tiesitkö, että jaamme keittojemme reseptit Hyvinvointioppaassamme? Voit siis valmistaa prikulleen samat keitot itse!

Raakasuklaakuorrutetut Ketokamun hasselpähkinät, macadamiapähkinät, pakastekuivatut vadelmat ja mansikat käyvät matkaevääksi, retkelle ja välipalaksi. Samettinen pähkinä-suklaalevite Ketolla on monikäyttöinen aina jälkkäreistä kuumiin juomiin. Se sopii myös suoraan purkista lusikoitavaksi, jos makeannälkä yllättää tai muuten vain hiukoo.

Kaikki Ketokamun makeat herkut ovat maltillisesti makeutettuja. Missiomme on vieroittaa ihmiset luonnottoman makeista mauista ja saatella lempeästi takaisin luonnollisten makujen maailmaan. Jos sokerin jättää pois ruokavaliosta, miksi se pitäisi korvata jollain yhtä makealla?

Kun nälkä on tyydytetty keitoilla ja makeannälkä Ketokamun suklaaherkuilla, sopii kyytipojaksi hörpätä maailman parasta janojuomaa eli Ellua. Ellu-elektrolyyttijauheet ovatkin maailman huippua: ne sisältävät ainutlaatuista Concentrace®-merimineraaliuutetta sekä Guerande-merisuolaa, joiden ansiosta Elluissa on hulppeasti yli 80 eri mineraalia!

Kesällä 2021 lanseeratut herkulliset Ellut makuinaan mansikka-lime ja appelsiini-cola saivat vuoden loppupuolella seurakseen maustamattoman Ellu Super Vichyn, joka nostaa mineraaliveden aivan uudelle tasolle!

Ellu sopivat mainiosti ketoruokavalion alussa ilmenevää heikkoa oloa, “ketoflunssaa”, lievittämään. Ne ovat myös urheilijoiden parhaita kavereita ja sopivat myös vain omaksi ilokseen kuntoileville. Ellulla voi olla uskomaton vaikutus suorituskykyyn ja palautumiseen. Talvisaikaan Ellu maistuu lämpimänä ja kesäkuumalla – sekä saunajuomana – jäähileisen kylmänä.

Uusimpia tulokkaita Ketokamu-tuotteissa ovat olleet mahtavan monipuolinen Leivontamix, markkinoiden fiksuin gluteeniton ja vähähiilihydraattinen jauhoseos, jolla pystyy leipomaan tällä hetkellä jo yli 40 eri reseptiä. Huippulaatuisia raaka-aineita sisältävällä Leivontamixillä syntyy helposti sekä suolaista että makeaa.

Ilmainen Leivontamix-reseptikirja on ladattavissa Leivontamix-sivuiltamme sekä Facebookin Ketoleipurit-ryhmästä, johon ryhmää ylläpitävä Leivontamixin kehittäjä Ketokamu-Elviira (joka tätäkin blogipostausta kirjoittelee) postailee ahkerasti uusia Leivontamix-reseptejä. Olethan sinäkin jo liittynyt tähän huimasti kasvavaan ja positiivista henkeä huokuvaan ryhmään?

Leivontamixin jälkeen markkinoille tuli Ketokamun Makeuttaja, markkinoiden korkealaatuisin ketoilijoille sopiva makeute. Yhdessä Leivontamix ja Makeuttaja ovat lyömätön kombo. Niiden avulla syntyvät toinen toistaan herkullisemmat ketoleipomukset. Tomumainen Makeuttaja liukenee helposti sekä kylmiin juomiin että jälkiruokiin, joten sitä on ilo käyttää. Monet ovat muuten sanoneet, että Makeuttaja on ainoa ketomakeute, joka ei ärsytä vatsaa!

Monille Ketokamun tuotteet ovat jo tuttuja ja jokapäiväisessä käytössä. Olemme innoissamme ja kiitollisia siitä, miten tuotteemme auttavat ihmisiä ja helpottavat heidän elämäänsä. Toivommekin, että tuotteita saisi laajempaankin levikkiin ja niitä olisi myynnissä joka kaupassa. Tällä hetkellä kaikkia kuivatuotteita voi tilata Ketokamun omasta verkkokaupasta ja lähimmän Ketokamu-keittoja myyvän kaupan voi bongata keittokartasta.

Mistä Ketokamun tuotteesta sinä pidät eniten?

Herkkusatumaa Ketokamun Leivontamixillä

Laita jakoon!

0
    0
    Your Cart
    Your cart is emptyReturn to Shop

    Keto-cookiet ovat herkkua, eikö? Käytämme evästeitä voidaksemme tarjota sinulle räätälöidyn kokemuksen ja juuri sinulle parhaiten sopivaa sisältöä! Tietosuojaseloste