Ruokavirasto on vaivihkaa kieltämässä KETO-sanan. Tämä outo päätös on aiheuttanut laajasti hämmennystä asiakkaissamme ja jälleenmyyjissämme sekä myös meillä Ketokamussa. Ihmisten terveyttä ja hyvinvointia ajattelevana brändinä Ketokamu haluaa ottaa asiaan kantaa.
Mielestämme KETO-sanan kieltämiselle ei löydy perusteita tieteen, turvallisuuden tai kuluttajan suojelun näkökulmista. Koska elintarvikkeisiin liittyvät säännöt tulee olla samat kaikissa EU-maissa, niin perusteille ei mielestämme ole myöskään lainsäädäntöpohjaa.
Ketogeeniseen ruokavalioon liittyvät reseptit ja tuotteet ovat maailmanlaajuinen kasvava trendi ja ketoruokavaliota käytetään menestyksekkäästi myös kliinisessä hoitotyössä. Keto ei siis ole mikään ohimenevä pikku juttu, vaan se on tullut jäädäkseen.
Mielestämme Suomessa käyttöönotettu KETO-sanan kieltävä linjaus tulee perua.
Jos KETO-sanan käytölle elintarvikkeissa halutaan yhteinen käytäntö EU:ssa, niin päätökset tulee tehdä hyvän hallintotavan mukaisesti kaikkia EU-maita ja toimijoita kuunnellen.
Mielestämme on kohtuutonta, että yrityksille ilmoitetaan, että jokin vuosikausia käytössä ollut termi on yhtäkkiä kielletty ilman minkäänlaista siirtymäaikaa.
Haluamme jatkossakin tarjota terveystietoisille ihmisille laadukkaita keto-tuotteita!
Alla perustelumme, miksi KETO-sanaa ei tule kieltää. Päinvastoin, tietoisuutta ketogeenisestä ruokavaliosta tulee lisätä.
KETO ei tarkoita terveyshyötyä
Mihin Ruokavirasto sitten vetoaa ketonkieltopäätöksessään?
Ruokaviraston KETO-sanan kieltämisestä ei löydy tietoa Ruokaviraston sivulta. Olemme saaneet tiedon kunnan elintarvikevalvonnasta. Tulkinta on uutisoitu mediassa ja Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto on tehnyt siitä lehdistötiedotteen.
Ruokaviraston mukaan viittaus ketogeeniseen ruokavalioon on väiteasetuksen 10 artiklan 3 kohdan mukainen viittaus yleisluontoiseen, täsmentämättömään terveyshyötyyn. Jotta yleisluontoista väitettä voi käyttää, sen yhteydessä on esitettävä terveysvaikutuksen täsmentävä hyväksytty tai ns. kasviperäisten aineiden odotuslistalla olevan terveysväite.
Ruokavirasto perustelee, että koska ketoosiin tai ketogeeniseen ruokavalioon liittyviä terveysväitteitä ei ole hyväksytty eikä ns. odotuslistalla, ei myöskään yleisluontoista väitettä elintarvikkeen soveltuvuudesta ketogeeniseen ruokavalioon voi tehdä.
Tämän perusteella ruokavirasto voisi kieltää elintarvikeyrityksiltä kaiken ketogeeniseen ruokavalioon liittyvän tiedottamisen. Poikkeuksen muodostavat lääkärin valvonnassa tapahtuvaan potilaiden ruokavaliohoitoon tarkoitetut kliiniset ravintovalmisteet.
Kuitenkin määrite “terveyshyöty” on ongelma, sillä KETO-merkintä pakkauksessa ei välttämättä tarkoita terveyshyötyä. Jos ajattelemme vaikka “vege”- tai “paleo”-merkintöjä, nekään eivät tarkoita terveyshyötyjä, vain selvennystä tuotteen ominaisuuksista.
KETO-merkintä kertoo sen, että tuotteessa on ketoruokavalion mukainen makroravintoainejakauma, eli hyvin vähän hiilihydraatteja, kohtalaisesti proteiinia ja paljon rasvaa. Tosin yleensä vain vähäinen hiilarimäärä kiinnostaa ketotuotteita ostavia.
Totuus on, että jos KETO-sana poistuu elintarvikkeiden pakkauksista, tuotteet eivät siitä parane, vaan poistamisella ainoastaan rajoitetaan sananvapautta.
Ennen kuin mitään päätöksiä tai rajoituksia tehdään, tulisi kaikkia osapuolia kuunnella lääkäreistä vaikuttajiin ja tutkijoista tuotteiden kehittäjiin. Myös tavallista kuluttajaa olisi hyvä kuulla.
Mitä ovat ketoruokavalio ja ketoosi?
Ketoosi on täysin luonnollinen aineenvaihduntatila, jossa ihminen käyttää energiakseen maksan muodostamia ketoaineita ja joko ruoan tai kehon rasvaa. Ihminen on kuin hybridimoottori, joka käy joko ravinnosta saatavan hiilihydraatin muodostamalla glukoosilla tai ketoositilan ketoaineilla ja rasvalla.
Länsimaisen ruokavalion ongelmia onkin pelkän glukoositankin käyttö, mikä pitkän ajan kuluessa johtaa lähes vääjäämättä terveysongelmiin. Metaboliset ongelmat kuten ylipaino, korkea verenpaine sekä vääristyneet veren rasva-arvot ovat erinomaisia esimerkkejä pelkän glukoosipolttoainetankin pitkäaikaisesta käytöstä. Näiden ongelmien taustalla on lähes aina insuliiniresistenssi, joka johtuu juurikin liiallisesta pitkäaikaisesta hiilihydraattien kulutuksesta.
Kun elimistö saadaan käyttämään ketoaine- ja rasvapolttoainetankkia, insuliiniresistenssi ja sen muodostamat ongelmat taklautuvat kuin itsestään.
Ketoosin luonnollisuutta puoltaa sekin, että vauvat ovat syntyessään ketoositilassa. Myös äidinmaito sisältää keskipitkäketjuisia rasvahappoja, jotka ylläpitävät vauvan ketoositilaa. Tämä on tärkeää aivojen normaalille kehitykselle.
Ketoositilaa hyödynnetään myös kliinisesti esimerkiksi epilepsian hoidossa etenkin lapsilla. Ketoruokavalio olikin varsinaisesti epileptisille lapsille kehitetty ruokavalio 1920-luvulla. Tämän jälkeen — ja myös sitä ennen — ketoruokavaliota on hyödynnetty lukuisia terveysongelmia hoidettaessa.
Jos ajatellaan ketoositilaa vielä pidemmälle, me ihmislajina emme olisi olemassa ilman ketoosia. Kun esi-isiltämme loppui ruoka, he olisivat kuolleet muutamassa päivässä, kun ravintoa ei ollut. Ketoosin takia ihminen voi säilyä hengissä jopa kuukausia, vaikkei hän söisi yhtään ruokaa vaan joisi pelkkää vettä. Ajatellaanpa vaikka paastoa, jota moni käyttää kehon puhdistukseen ja hyvän olon tuottamiseksi. Paastollakin olemme ketoosissa.
Ketoosi onkin eräänlainen paastotila, jossa elimistöllä on mahdollisuus korjata viallisia rakenteita, koska resursseja ei mene esimerkiksi ravintoaineiden varastointiin, kuten hiilihydraattipitoista ruokaa syödessä, jolloin insuliinihormonin ansiosta keho varastoi kaiken minkä voi.
Ketoruokavalioaiheista tutkimusta on tehty vuosikausia
Vaikka KETO-sana tuotteissa ei tarkoita terveyshyötyjä, ketoruokavaliosta ja ketoositilasta on tehty päteviä tieteellisiä tutkimuksia jo vuosikausia. Ihmisten omat kokemukset ja kertomukset todistavat ketoruokavalion merkittävää vaikutusta erilaisia oireita ja sairauksia taklattaessa.
Tieteellisesti tehdyillä tutkimuksilla ketoruokavaliosta ja ketoositilasta on todettu merkittäviä terveyshyötyjä, kun asianmukaisesti muodostettua ketoruokavaliota noudatetaan tarpeeksi pitkiä aikoja. Tosin lyhyelläkin aikavälillä voi saada merkittäviä tuloksia.
Ketoaiheista tutkimusta on tehty myös Suomessa. Vuonna 2020 julkaistussa alkoholista riippumattoman rasvamaksan hoitoa ketoruokavaliolla käsittelevässä suomalaistutkimuksessa havaittiin, että vain kuuden päivän ketogeenisen ruokavalion noudattamisen jälkeen maksan rasvapitoisuus oli huomattavasti vähentynyt ja maksan insuliiniresistenssi pienentynyt. Voidaankin vain pyöritellä päätä miksi näin merkittävä tutkimus ei ylittänyt uutiskynnystä.
Ketoruokavaliosta on tutkimusten ja ihmisten omien kertomusten valossa saatu lähes hätkähdyttävää hyötyä mm. munasarjojen monirakkulaoireyhtymään (PCOS), 2-tyypin diabetekseen, korkeaan verenpaineeseen, ylipainoon, neurologisiin sairauksiin, mielenterveysongelmiin ja jopa eräisiin syöpätyyppeihin. Anekdoottien mukaan erilaisia sairaustiloja, joihin ketoruokavaliolla voidaan vaikuttaa, on sadoittain.
Merkittävää työtä ja pitkäaikaista tutkimusta tekee myös suomalaisen Sami Inkisen amerikkalainen hanke Virta Health, jonka tavoitteena on saada hoidettua 100 miljoonan ihmisen 2-tyypin diabetes vuoteen 2025 mennessä — juurikin ketoruokavaliota noudattamalla. Hankkeen puitteissa on julkaistu vedenpitävää tietoa ketoruokavalion hyödyistä 2-tyypin diabeteksen ja sen komplikaatioiden hoidossa.
”Dirty”-keton tuotteiden ongelmia
Prosessoitu ruoka, oli se sitten korkeahiilarista tai matalahiilarista, on eittämättä terveydelle kaikista pahinta. Miksi tähän ei kiinnitetä huomiota, vaan kauppojen hyllyt notkuvat toinen toistaan käsitellympiä patukoita, purnukoita ja muita pakkauksia?
Myös aikamme vitsaus, halpuuttaminen, tuntuu olevan elintarviketeollisuuden pääintresseissä. Halpuuttaminen ei ole tehty asiakkaiden parasta ajatellen, vaan isot ketjut varmistavat suurina volyymeinä mahdollisimman halvan tuotannon mahdollisimman halvoista raaka-aineista. Tällaisessa toimintatavassa ei ole ajateltu ihmisten hyvinvointia — ei myöskään tuotantoeläinten tai -kasvien hyvinvointia saatikka suomalaisen maatalouden parasta.
Myös nykyisistä kaupallisista ketotuotteista suuri osa on pitkälle prosessoituja ja lisäainepitoisia. Niitä voi kutsua “dirty”-ketoksi eli kansanomaisesti kökköketoksi. Nämä tuotteet ovat niin käsiteltyjä, etteivät ne todellakaan tue terveyttä.
”Dirty”-keton tuotteissa on esimerkiksi keinotekoisia makeutusaineita, kovetettuja kasvirasvoja tai ultraprosessoituja kasvinsiemenöljyjä, lisäaineita ja yksinkertaisesti piilosokeria vaikkapa tärkkelyksen tai erilaisten muka sokerittomien siirappien muodossa. Nämä valmisteet on tuotettu tehtaissa. Lopputuotteesta voi vain arvailla pakkausta lukematta mitä raaka-aineita siihen on käytetty ja minkälaisten rattaiden ja liukuhihnojen läpi tuote on kulkenut.
Vaikka Ruokavirasto tarkoittaisikin KETO-sanan kieltämispäätöksellään pelkkää hyvää ja edistäisi sillä ultraprosessoitujen tuotteiden poistumista markkinoilta, nämä ruoakkeet eivät valitettavasti tule poistumaan, vaikka viittaus ketoon tai ketogeeniseen ruokavalioon poistettaisiin. Nimi voi muuttua, mutta sisältö ei.
Oman ongelmansa muodostavat kliiniset ketogeeniseen ruokavalioon tarkoitetut valmisteet. Niiden pääraaka-aineet ovat lähes sataprosenttisesti luettavissa ”dirty”-keton aineksiin. Kehoon tulehdustilaa lisäävät soijaöljy ja auringonkukkaöljy näyttävät olevan eniten käytetyt rasvat ja proteiini tulee kaseiinista, joka on monelle ongelmallista ja huonosti sulavaa. Mukana on keinotekoisia makeutusaineitakin, kuten sukraloosia. Kliiniset ketovalmisteet sisältävät myös sokeria tai glukoosisiirappia. Millä määritellään näiden korkeahiilaristen ainesten kuuluvan ketogeeniseen ruokavalioon?
Vaarana on, että jos kuluttajatuotteista kielletään KETO-sana, ketogeenistä ruokavaliota noudattava tavallinen kuluttaja haksahtaa näihin äärimmäisen prosessoituihin kliinisiin valmisteisiin, jotka on tarkoitettu vain vakavien sairaustilojen hoitoon.
Miten terveyttä tukevia ketotuotteita sitten tehdään?
Jos suomalaisista 20 % on tutkimusten mukaan vähentänyt hiilihydraatteja ruokavaliostaan, tarvitsee heitä toki palvella — riippumatta siitä, kielletäänkö KETO-sana vai ei.
Vaikka ruoka olisikin hyvä tehdä itse alusta asti, siihen ei välttämättä aina ole mahdollisuutta. Sairaus tai kiire voivat olla syitä siihen, että ruokaa ei itse pysty valmistamaan. Siksi laadukkaille vähäsokerisille valmisruoille ja muille elintarvikkeille on huutava tarve.
Ketotuotteet ja muut vähähiilihydraattiset elintarvikkeet voi tehdä myös puhtaasti, eli lisäaineettomasti, hyvinvointia tukevista aineksista ja mahdollisimman vähällä käsittelyllä.
Tuotteiden kehittelyyn ja valmistamiseen tarvitaan toki tietotaitoa, ja valitettavasti monelta yritykseltä tätä ei löydy, vaan ketotuotteita on alettu tuoda markkinoille puhtaasti businessmielessä eikä ihmisten terveydellisestä näkökulmasta. Tällöin päädytään lähes poikkeuksetta hyvin käsiteltyihin ja terveyttä nakertaviin kökköketon tuotteisiin.
Meillä Ketokamussa on vuosikymmenten tietotaito sekä ketoruokavalioon että sen aineksiin. Päivitämme jatkuvasti tietämystämme terveyttä edistävästä ruokavaliosta sekä mitä se pitää sisällään. Olemmekin puhtaan keton puolestapuhujia ja tämä näkyy kaikessa toiminnassamme viestinnästä kaupan hyllyillä oleviin tuotteisiin.
Me Ketokamussa suosimme laadulla kilpailemista, koska mielestämme vain se on tervettä ja kaikille osapuolille hyödyllistä, varsinkin pitkällä aikavälillä. Meistä KETO-sanaa ei tule kieltää, mutta ketotuotteiden laatuun olisi ehdottomasti kiinnitettävä huomiota ja luotava puhtaan keton standardi.
Ketokamun tuotteet takaavat, että ihmiset voivat nauttia mahdollisimman ravinteikkaista valmisruoista, juomista ja herkuista, jotka tukevat vähäsokerista ruokavaliota. Esimerkiksi Ketokamun vegaaninen mutta täyttävä ja ravinteikas Kukkis-keitto saikin syksyllä 2022 kunniamaininnan Vuoden luomutuote -kilpailussa. Se on markkinoiden ainoa lisäaineeton ja luomu valmisruoka — ja sopii myös ketoruokavalioon.
Olemme myös suunnitelleet ruokakauppoihin Ketohyllyä, joka sisältää tarkasti valittuja lisäaineettomia ja ravinteikkaita puhtaan keton aineksia, jotka sopivat myös vähäsokeriseen järkevään ruokavalioon. Tällainen konsepti hyödyttää kaikkia, ei se, että KETO-sana kielletään.
Ketokamussa olemme valinneet suomalaiset perheyritykset sopimusvalmistajiksi. Myös suomalaisia raaka-aineita käytämme saatavuuden mukaan — ja mahdollisimman luomuna. Näin takaamme, että suomalainen työ kannattaa ja tuottaa meille kaikille hyvinvointia.
Loppupäätelmiä
KETO-sanaa tulee puolustaa ja säilyttää se asianmukaisissa tuotteissa ja niiden markkinoinnissa, koska KETO-sanan kieltäminen myös estää kunnollisten, puhtaiden ketotuotteiden kehittämisen, joilla palvellaan miljoonia ihmisiä. Vaarana on, että tavallinen ketoruokavaliota noudattava kuluttaja alkaa käyttää ultraprosessoituja kliinisiä ketovalmisteita, ja näin aiheuttaa sillä itselleen haittaa.
Kuten minkä tahansa elintarvikkeen kohdalla, myös KETO-tuotteissa kuluttajilla on oma vastuu ja heidän on hyvä tutustua tuoteselosteisiin ja tuotteiden taustoihin, koska viranomainen ei voi valvoa ihmisiä ja holhota heitä. Tällä kertaa kirves osui KETO-sanaan. Myöhemmin saattaa tulla uusia pommeja.
On vaarana, että viranomainen tekee monessa asiassa omia tulkintojaan ja alkaa edistää niitä. Suomessa pienellä porukalla näyttää olevan valtavan suuri valta. Koko kansanterveyden kannalta on tärkeää, että mitkä tahansa koko kansaa ja koko elintarviketoimintaa koskevat päätökset tehdään avoimesti ja kaikkia osapuolia kuunnellen.
Jos pikkuruinen Suomi kieltää keton, kielto voi laajeta koko EU:n alueelle — täytyyhän EU-maiden noudattaa samoja säädöksiä. Tästä kiellosta on pahimmillaan EU:n kokoinen haitta. Tarvitsisimmekin mieluummin selkeyttä ja avointa keskustelua, emme holhoavia ja perusteettomia kieltoja.